Perustietoa Helsingistä

Helsinki – Suomen pääkaupunki

Helsinki perustettiin vuonna 1550 Tallinnan kilpailijaksi. Vuonna 1550 Helsinki ei vielä sijainnut nykyisellä paikallaan, vaan Vantaanjoen suulla. Helsinki siirtyi nykyiselle paikalleen vasta vuonna 1640. Helsingistä tuli vuonna 1812 Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki ja vuonna 1917 Suomen pääkaupunki, kun Suomi itsenäistyi. Helsinki on Suomen hallinnollinen, kulttuurillinen ja poliittinen keskus. Helsinki on myös Suomen liike-elämän keskus. Helsingin seudulla sijaitsevat useimmat suuryritysten pääkonttorit ja viisi Suomen viidestätoista yliopistosta. Myös Suomen päälentoasema Helsinki-Vantaa sijaitsee Helsingin seutuun kuuluvalla Vantaalla. Helsingissä on noin 645 000 asukasta ja Helsinki on Suomen mittakaavassa suuri kaupunkialue. Helsingin keskustaajama on Suomen suurin taajama ja kaupunkialue, ja Pohjoismaiden kolmanneksi suurin taajama. Helsingin keskustaajama ulottuu jopa 11 kunnan alueelle. Helsingin seutu on Suomen ainoa yli miljoonan asukkaan metropolialue. Helsingissä voi nauttia arkkitehtuurista ja kulttuurista, ja siellä on hyvät mahdollisuudet ostosten tekoon. Vaikka Helsinki on suuri kaupunkialue, alueella on runsaasti vihreitä puistoalueita, metsiä ja rannikkoja, joissa on lukuisia saaria.

Helsingin maantiede

Helsinki sijaitsee Uudenmaan maakunnassa Suomenlahden pohjoisrannalla. Helsingin naapurikuntiin kuuluvat Espoo, Sipoo ja Vantaa. Suomen eteläosassa sijaitsevan Helsingin pinta-ala on noin 715,5 neliökilometriä merialueet mukaan luettuna. Helsingin pinta-ala ilman merialueita on noin 215,1 neliökilometriä. Vuonna 1946 tuli voimaan suuri alueliitos, jolloin Helsingin alue kasvoi lähes kahdeksankertaiseksi. Helsingin keskustaajama ulottuu usean naapurikunnan alueelle ja laajemmalla Helsingin seudun metropolialueella on noin puolitoista miljoonaa asukasta. Helsingin seutu on Helsinkiä ympäröivä metropolialue. Metropolialueen ydintä kutsutaan pääkaupunkiseuduksi, johon kuuluvat Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen. Helsinkiä ympäröivään metropolialueeseen kuuluvat Helsingin lisäksi Vantaa, Espoo, Hyvinkää, Kauniainen, Järvenpää, Kerava, Sipoo, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Tuusula ja Vihti. Helsingissä on runsaasti saaria, kaikkiaan 317, ja 122,5 kilometriä rantaviivaa. Kaupunginosia Helsingissä on peräti 59, ja niistä moni jaetaan vielä edelleen pienempiin osiin. Nykyään Helsingissä ei ole enää yhtään nimellistä järveä, vaikka Helsingin alueella on rannikkoa ja saaria. Helsingin kantakaupunki sijaitsee niemellä kahden sisämaahan työntyvän lahden välissä. Nykyään “Helsingin kantakaupunki” tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta.

Helsingin kulttuuri

Helsingissä järjestetään runsaasti konsertteja, näyttelyitä, festivaaleja ja muita kulttuuritapahtumia. Useisiin tapahtumiin ja museoihin on ilmainen sisäänpääsy. Helsinkiä rakennettiin uudelleen vuoden 1808 tulipalon jälkeen, joten suurin osa Helsingin rakennuksista on rakennettu vasta vuoden 1808 jälkeen. Esimerkiksi Suomenlinnassa pääsee kuitenkin ihailemaan 1700-luvun vanhoja rakennuksia. Helsingissä on noin 8 500 hehtaaria viheralueita ja myös keskustan alueella on runsaasti puistoalueita. Helsingin ydinkeskustasta alkaakin kaupungin suurin puisto, kymmenen neliökilometrin laajuinen keskuspuisto. Keskuspuistossa on noin 100 kilometriä ulkoilureittejä, joista osa on talvisin käytössä latuina. Myös kaunis Seurasaari on ihanteellinen paikka ulkoiluun. Helsingissä on järjestetty kansainvälisiä urheilutapahtumia, kuten yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuja ja Euroopan-mestaruuskilpailuja. Helsingissä on viisi golfkenttää sekä Suomen vanhin golfseura, nimeltään Helsingin golfklubi. Helsingin suurimpia kulttuuritapahtumia on loppukesän Helsingin juhlaviikot, joka on usean viikon ajan kestävä tapahtuma täynnä musiikkia, teatteria ja näyttelyitä. Suurimpia kulttuuritapahtumia ovat myös Flow- ja Weekend-festivaalit, joista Flow-festivaali panostaa vahvasti kaupunkikulttuuriin musiikin lisäksi. Helsinki oli vuonna 2000 yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista ja vuonna 2012 designpääkaupunki.

Helsingin nähtävyydet

Helsingissä on lukuisa määrä erilaisia nähtävyyksiä. Kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluu Helsingin tuomiokirkko, joka sijaitsee Senaatintorin pohjoislaidassa. Kirkko on akateemisten ja valtiollisten juhlajumalanpalvelusten näyttämö. Carl Ludvig Engelin suunnittelemasta juhlallisesta kirkosta on tullut koko Helsingin symboli. Kirkon kryptassa on vaihtuvia konsertteja ja näyttelyitä. Kesäisin toisessa tapulissa on matkamuistomyymälä. Kirkon vieressä sijaitseva Uusklassinen Senaatintori on myös kuuluisa nähtävyys Helsingissä. Torin liepeillä sijaitsevat neljä muuta Engelin suunnittelemaa rakennusta; tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna, yliopiston päärakennus ja Kansalliskirjasto. Myös kaupungin vanhin kivirakennus “Sederholmin talo”, jossa on nykyään kaupunginmuseo, sijaitsee Senaatintorin kulmassa. Korkeasaaren eläintarha on yksi maailman vanhimmista eläintarhoista. Eläintarhassa asuu yli 200 eläinlajia ja saarella on melkein tuhat kasvilajia. Muita tunnettuja nähtävyyksiä ovat Sibelius-monumentti, vuonna 1889 perustettu Helsingin Vanha kauppahalli, Löyly-monitoimirakennus ja Kauppatori, joka on Helsingin suurin ja kansainvälisin tori. Suomenlinnan upea merilinnoitus ja kallioon louhittu Temppeliaukion kirkko ovat tutustumisen arvoisia. Helsingin useista museoista Ateneum on maan tunnetuin taidemuseo ja Kiasma on Suomen johtava nykytaiteen museo.

Julkinen liikenne

Helsingissä toimii kattava julkinen liikenne. Helsingin julkinen liikenne koostuu 12 linjan raitiovaunujärjestelmästä, linja-autoyhteyksistä, metroradasta ja kolmesta kaupunkiradasta, joita liikennöivät lähijunat. Lähiliikenteen kaupunkiradat pääkaupunkiseudulla tarjoavat junayhteyksiä eri puolille pääkaupunkiseutua. Eniten Helsingin joukkoliikenteessä kuljetaan linja-autolla. Lentoliikennettä hoitaa Vantaalle sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema, joka on Suomen suurin lentoasema. Helsingin päärautatieasema on Suomen matkustajaliikenteen keskus. Päärautatieasemalta on myös yhteydet Moskovaan ja Pietariin. Helsingin satama on Suomen vilkkain matkustajasatama. Se on myös merkittävä yleisen liikenteen tuonti- ja viestisatama. Vuonna 2017 Helsingin satamien kautta kulki 11,8 miljoonaa matkustajaa, jolloin se nousi maailman vilkkaimmaksi satamaksi matkustajamäärän mukaan. Esimerkiksi Viking Line, Silja Line ja Tallink tarjoavat säännöllisiä laivayhteyksiä Tukholmaan, Tallinnaan ja Pohjois-Saksaan. Suomenlinnaan pääsee taas kulkemaan lautalla ja Helsingin edustan saariin on järjestetty vesibussiliikennettä. Helsingissä on vähemmän autoja ihmisiä kohti kuin Suomessa keskimäärin, mutta ilman autoa liikkuminen onkin vaivatonta kattavan julkisen liikenteen vuoksi. Helsingissä on myös kaupunkipyöräjärjestelmä. Helsingissä on jopa yli tuhat keltaista kaupunkipyörää ja noin 150 pyöräasemaa kaupungissa liikkuvien käytettäväksi.

 

 

Leave a Comment